Niin niistä synttäreistä. Ei toteutunut mun naamiasasu idea, sillä itse synttärisankarin äiti keksi, että laitetaan iltapuvut päälle ja ollaan oikeen hienona. Näimpä siis teimme, tai siis mä ja Henna. Inka ja Marianne pysyivät alkuperäisissä suunnitelmissa.
Kuvasin samana kyseisenä päivänä videota. Kiertelin siinä ympäri koulun pihaa ja selitin kaikkea mahdottoman tyhmää. Ajattelin ensin laittaa sen tänne, mutta empä sitten laitakkaan. Se video oli yhtä sähläystä ja niin.. Anteeksi nyt kaikki ne kenelle ehdin ilmoittaa siitä, että sen tänne laitan. Ehkä joskus harmaassa tulevaisuudessa sen voi nähdä jossain postauksessa, mutta en lupaa mitään.
Erittäin onnellinen olen myös siitä, että blogilla on lukioita. Tosiaan tällä hetkellä vain viisi, mutta se on mulle silti tosi tärkeää. Voin nyt hieman vinkata, että kun teitä lukioita on enemmän, sanotaan nyt vaikka 20 lukijaa, niin te saatte valita mitä postausta silloin tulee. Älyttömyyksiin en sitten mene, mutta esim. My Day- videota ym. (tai jopa se koulun pihalla kuvattu video)
Ja huomatkaa tuossa kohdassa mihin voi äänestää, että olen tehnyt valokuvilla jo laukun sisältö postauksen ja lisään sen tänne varmaankin huomenissa. Saa nähdä. Eli älkää sitä kohtaa enään äänestäkö.
Tästä tulee sekavaa mutta lisään tähän nyt myös hieman eilen kirjoittamaani tekstiä keskiviikosta:
Heissan!
Eilen siis oli nää mun kaverin synttärit. Poikettiin vähän alkuperäsestä idasta ja pukeuduttiin iltapukuihin. Söin siellä itteni ihan ähkyyn. Kai sitä ny syö ku on tarjolla. Tosin se puku esti mun syömistä sen verran, että eteenpäin nojaaminen oli hankalaa. Sitten ku oltiin se syöpöstely lopetettu, niin käytiin vaihtamassa normaalit vaatteet ja sählättiin vähän vappuväreillä.
Tänään on ollut ihan normaali päivä, normal day. Oli kyllä mukavaa huomata, kun aamulla pyöräilin kouluun niin se tanko jotenkin luiskahti ihan löysäks ja sillä sitten ajoin loppu matkan. Sillä aikaa kun mä olin tekstiilityön tunnilla niin Henna, Marianne ja Ville korjas sen mun tangon, tai ei kai siinä mitään korjaamista ollu ku se piti vaan kiristää, mutta on se hyvä ku autetaan. Emmä sitä ite ois kuitenkaa saanu kiristettyy :D
Nyt tähän päivään. Äiti siis eilen lähti Lontooseen, palkintomatkalle. Olen nyt kotona kahdestaan mummin kanssa. Siis luvassa on paljon, paljon tekemistä. Mummi nimittäin ei istu hetkeäkään paikallaan vaan koko ajan on touhuamassa jotain.
Mutta niin, nyt tähän loppuun niitä kuvia keskiviikosta.
Anteeksi taidokas muokkaus. Kuvassa minä (vas.) ja itse synttärisankari.
Minä ja vihreä mekko. En käsitä miten mun naama muuttu tollaseks punaseks :O
Taas minä
Kävelemässä Alinalle. Alina (vas.) Inka, Marianne ja Henna
Jee, minä oon tossa:D
VastaaPoistaPiti hetki kattoo ketkä on ketäkin;D
VastaaPoista