sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kuntoukokuu

Hellurei!

Tänään mä päätin selittää teille mun kuntoukokuusta, eli kunto toukokuusta. Elikkä siis. Oon nyt päättänyt huomenna tai ylihuomenna alottaa tän kuntokuurimaisen toukokuun. Ihan lähinnä vaan omaksi iloksi ja muutenkin koko ajan on sellainen saavuttamaton olo, tai siis sellainen, että pitäis jotain saada aikaseks.
Tähän kuuriin liittyy mm. uimista, lenkkeilyä, jumppaa sun muuta tuollaista.
Tänään en tietenkään aloita, sillä on kaikkea vappu hössötysta. Enkä muutenkaan, sillä huomenna vasta alkaa toukokuu.
Aijon siis nyt ottaa itseäni niskasta kiinni kaikkien herkkujen ja karkkien suhteen. Niitä en siis tule syömään viikoilla yhtään, mutta sitten viikonloppuisin.
Ja hei, tän mun kuurin tarkotus ei sitten todellakaan ole laihdutus, ehei. Lähinnä kunnon kohottamista. Ja jos jotain nyt kamalasti mietityttää tämä, niin sovitaan sitten, että joukossa saattaa olla pientä kesäksi kuntoon ajatusta. Normaalia syömistäkään en aijo muuttaa, en tietenkään mitään roskaruokaa syö, ainakaan paljoa :3


Ajattelin nyt tän tulevan viikon toteuttaa näin:

Tiistai: ratsastustunti, ratsastusta, lenkkiä ja jumppaa. Lenkin varmaan vedän aamulla joskus yhdeksän aikoihin. Mä olen tosi huono nukkumaan aamuisin pitkään. Hyödynnän sen ihanalla aamulenkillä :) Sitten tohon jumppaan kuuluu kesäpeppu treeni. Joka löytyypi tuolta >> kesapeppu.elle.fi Sitten ehkä ratsastan ennen tai jälkeen ratsastustunnin, niin Hoksun.

Keskiviikko: uintia (?) ja jumppaa. Uimassa käyn Salon uimahallilla ja jumppaan luultavasti nuo samat kesäpeppu liikkeet ja sitten jotain omaa sähellystä.

Torstai: jumppaa. Torstai on siitä hankala päivä tän kuurin kannalta, koska meen yleensä tuolloin nuokkariin (nuorisokerhoon vai mikä lie nuoriso hömmeli onkaan) ja silloin en yleensä sen jälkeen liiku mitenkään muuten kuin pyöräilemällä kotiin (5km)

Perjantai: lenkki, jumppaa ja ratsastus. Ennen kävin perjantaisin myös lentopallossa, mutta se on nyt aika pahasti jäänyt. Ratsastamisesta en oo ihan täysin varma, sillä Hoksua vois muullakin tavalla liikuttaa, mutta saapa nähdä.

Lauantai: lenkki, jumppaa ja hevostelua. Hevostelua en nyt sanoisi niin liikunnalliseksi, mutta jos esim. juoksutetaan Hoksua niin silloin siinä saa itsekkin aika hyvin liikuntaa kun juoksentelee mukana :D

Sunnuntai: lenkki, jumppaa ja hevostelua.

Toivottavasti tästä postauksesta oli jotain iloa jollekkin. Lupaan postailla tästä kuntoukokuusta sitten vielä enenmmän, kun pääsen vähän pidemmälle ja katson, että tuleeko tästä edes mitään ;)

Hehee ^.^ noita käytän käsipainoina kun me ei kunnon käsipainoja omisteta :) Ne on siis täytetty vedelle, en suinkaan tyhjiä pulloja nostele :D
Maman uskolliset lenkkarit. Nää on ikivanhat, mutta ehkä parhaat lenkkikengät IKINÄ!


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Otsikoton

^^Waouu! Kattokaa miten kekseliäs otsikko :3
Eilen siis tosiaan oli tää vappudisco. Mulla on sellanen olo koko ajan, että ihan ku koko discoa ei ois ollukkaan. Eilelisestä on muutenki vaan jotain juttuja painunu mieleen. Jos vois johtua vaikkapa siitä, että olin niin väsynyt? Kuvasin eiliseltä videota, sellaisia pätkiä koulun jälkeisestä ajasta. Mun oli tosi vaikee rentoutua kameran edessä ja muutenki ;) En oo varma laitanko sitä videota tänne vai jätänkö laittamatta. Äiti nimittäin on kovin vastaan tätä video hössötystä. Kuviakaan en eilisestä ottanut ollenkaan paitsi pari, kun ajattelin, että saan sen videon laittaa. Täytyy nyt toivoa vaan, että äiti antaa myöden ja saan tehdä tänne videoita.
Oon tosi huono tekemään mitään salaa ja sen takia en voi salaa videoita laittaa. Eikä se muutenkaan tunnu sillai oikeelta.
Mutta siihen discoon kerron nyt tässä kuitenkin mitä tapahtui siellä jos en tule ikinä sitä videota tänne laittamaan.
Hennan kanssa valmistauduttiin siihen kaikilla mahdollisilla tavoilla. Meillä ainaskin oli hauskaa, siis ennen sitä discoa.
Oon tosi, tosi, tosi onnellinen siitä, että tällä kertaa sain myös hitaita tanssia. Viimeks meni koko disco vähän läskiks ja se ei ollu mikään hohtoisa ilta se. Hiukan harmittaa, että kolme meidän luokkalaista tyttöä  ei saanu yhtään hidasta ja se myös ehkäpä hieman haittasi sitä mun fiilistelyä. Butta niin. Mulla muuten ainakin oli tosi kivaa ja oli hyvää musiikkia ja sillai <3
Mulle on taas tullu tosi haikee fiilis siitä, että on enää reilu kuukaus täällä ala-asteella ja sitten koko luokka hajoaa ja niin :/ Tietty monet on sanonu, että yläasteella on paljon kivempaa ja mä uskon kyllä sen, mutta silti. Meidän luokalta pääs seittämän jonnekkin erityisluokalle (jos laskin oikeen) nii meitä "tavallisia" jäis sitten kaheksan (?) Yläasteella jos luokalla ois vaikkapa 24 oppilasta nii ainaki 16 uutta tulis. Se kanssa jännittää :O

Tää oli ihan turha postaus :X 

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Minä

Heipä Hei!

Tähän postaukseen olisi kuulunut ostokset, jotka ostin siis maanantaina kaupungilla ollessani. Nyt kuitenkin hyvin pieni, mutta uskomattoman ärsyttävä asia on se, että kameraani on jostain ilmeisesti päässyt likaa linssin alle ja joka ikiseenkuvaan tulee musta pilkku keskelle kuvaa. Täytyy vaan toivoa, että kyseessä on lika eikä mikään viallinen juttu.
Mummi, tuodessaan minulle kengät, jotka kävi ostamassa tänään, niin lupasi nyt mennessään viedä kamerani. Toivon todella kovin, että kamera tulisi kuntoon ennen perjantaita, sillä sillon on se  disco ja haluan sieltä kuvia.
Pidätän teitä ja itseäni jännityksessä, nimittäin mun party asua en vielä paljasta, vaikka ei siitä paljon mitään saiskaan irti näin kirjoittamalla.

Tästä postauksesta teen siis nyt tällaisen Minä- postauksen. Oikeastaan postauksen, jossa kerron mun mielipiteitä asioista. Luulempa, että tästä tulee pitkän, pitkä postaus ja nostan hattua niille ketkä tämän kokonaan lukevat :3

Kirjoitan nyt ensin vaikkapa näin miten olen joskus vuonna nakki kirjoittanut ystäväkirjaan ja sitten voipi vain vertailla miten olen muuttunut ;) Kirjoitan kirjoitusvirheet mukaan lukien :)

Nimi: Mari
Syntymäpäivä: 16.12.1999
Horoskooppimerkki: Jousimies
Hiusten väri: ruskea
Silmien väri: sininen
Sisarukset: Milka
Harrastukseni: ratsastus
Lempiruokani : lasanie (huomatkaa kuinka osasisn kirjoittaa :P)
Mieluisin urheilulaji: jalka pallo
Paras lukemani kirja: Karhu kirjeitä kaamoksesta
Lempieläimeni: cincilla :D
Parhaat ystäväni: Henna

Paras näkemäni elokuva: Risto Räppääjä
Pidän eniten: jätskistä
Inhoan eniten: rautoja
Lempivärini: punainen
Paras bändi: Kristiina Brask
Toiveammattini: taiteilija
Hartain toiveeni: läppäri koira ja oma heppa
Lempimakeiseni: suklaa!!!
Lempikukkani: orvokki
Hauskin oppiaine: musiikki

Jep, hiukan eri vastauksia antaisin jos nyt tuollaisen tekisin.

Olen siis Mari jos joku ei vielä ole huomannut tai ymmärtänyt. Synnyin tähän maailmaan 16.12.1999, Salossa ja asumpa täällä samalla seudulla edelleen.
Jos pitäisi valita viisi asiaa joista pidän niin luettelisin varmaan nämä: perhe, ystävät, musiikki, hauskanpito ja oma rauha. Vaikka tykkään tosi, tosi kovin olla kavereiden kanssa niin mä arvostan todella paljon sitä, että omaakin aikaakin on. Arovostan myös sitä, kun se ymmärretään, että joskus oikeasti haluan vaan olla menemättä minnekkään. Rakastan sitä kun voi olla vaan ja tehdä mitä lystää. Laulaa täysillä kotona ilman pelkoa, että kukaan muu kuulisi.
No sitten tietenkin on asioita joita mä en voi sietää tai oikeastaan ymmärtää. Esim. kiusaaminen, tahallaan ärsyttäminen, se kun toista ei arvosteta ja se, että otetaan itseensä joka pienestäkin asiasta. Totta kai ihminen saa suuttua, jos oikeasti on aihetta, mutta pienestä turhasta asiasta ei kuulu mun mielestä pahastua.
Sitten mä johdatelematta asiaa mitenkään siirryn asiaan nimeltä musiikki. Uskaltaisimpa jopa väittää, ettei ole olemassa ihmistä, joka ei joistain musiikista nauttisi. Mulle ainakin tulee ihan mahtava olo hyvästä musiikista ja siitä, kun sitä fiilistellä kunnolla. Lempimusiikkia on ehdottomasti kaikki mitä Reckless Loven levyiltä löytyy. Parasta musiikkia IKINÄ!
Mutta niin, nyt palaan tähän muhun. Ulkonäöstä tuskin mitään tarvitsee kertoa, sillä uskoisin, että kuvista aika hyvin ymmärtää.
Hmm, no miten sitten vietän vapaa-aikaa? Olen yleensä aika paljon yksin kotona, sillä asumme äidin kanssa kahdestaan ja äiti on töissä yleensä johonkin kuuteen asti. Esimerkiksi juuri näin keskiviikkona pääsen puoli yhdeltä ja olen koko iltäpäivän yleensä omissa oloissani. Tietenkin omaa hevosta on hoidettava ja muutenkin olen kavereiden kanssa, mutta kotona vietän suurimman osan ajastani. Hei, muuten hihkaiskaa jos haluatte jotain postausta Hoksusta, tai ylipäätään tallista jossa käyn. Tällanen ehdotus näkyykin täältä tekstioksennuksesta todella hyvin.
Jepulis, eikös tuossa nyt ollut ihan riittävästi tekstiä tälle päivälle? :)

Kiitos nyt tähän jälleen jos joku on viitsinyt tämänkin tekstin lukea <3 Arvostan tuhannesti kaikkia teitä lukijoita ja teitä ketkä nyt edes vilkaisevat blogiani. Karhun halaus teille!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

New Things

Heissuli vei!


Äiti tuli eilen joskus yhdentoista maissa kotiin sieltä Lontoosta. Luonnollisesti tuliasien kanssa. 
Ennen kuitenkin mummin kanssa tehtiin pihatöitä, mm. haravointia ja sitten mä puhdistin meidän pihalla olevaa pientä lammikkoa. Sellainen paljastui, kun me heivattiin meidän pihalta iso vaahtera pois. Se oli sellaisen ison pyöreä kukkapenkin keskellä. Kaivettiin viime kesänä sitten ne juuret pois (oli muuten kova urakka) Sieltä alta paljastu sellasta ihanaa kiveä. Siinä on ollut vettä, mutta eilen otin sieltä kaikkia lehtiä pois ja hyh, haisi aivan kamalalta. Haju oli suurin piirtein samaa luokkaa jonkun ällöttävän viemärin kanssa, yök.
Innostuin myös sitten eilen illalla järjestelemään mun koruja. Löysin tavallista työkalupakkia pienemmän työkalupakin ja keksin laittaa kaikki korut sinne. Tuotiin myös yläkerrassa kauan lojunut isohko sydän peili mun huoneeseen, kun oikeastaan mulla ei oo mitään kunnon peiliä ennen ollut. 
Huomenna suunnitelmissa on lähteä keskustaan vähän kauppoja kiertelemään Mariannen ja Hennan kanssa, tai varmaa ei vielä ole, mutta toivotaan. Ostan varmaan jotain hiusväriä. Mulla ei vaan oo aavistustakaan haluunko tummaa vai vaaleeta. Varmaan taivun vaalean puolelle, eli jotain vaaleenruskeeta luultavasti tai punaruskeeta. Ajattelin ostaa myös jonkun sormuksen. Ah, oon ihan liian kauan odottanu, että pääsen kuolaamaan jotain ihania koruja.



Kuvia, kuvia, kuvia! Enjoy!





Tähän lakkaan mä ihastuin. Multa on just uupunut tää hopeensävyinen kynsilakka. Ajatusten lukia äiti <3 





Näihin kans mä rakastuin. Laitan mitä luultavammin ens perjantaina olevaan discoon nämä. 





Tää on aivan älyttömän hyvää huulirasvaa. Antaa myös ihanan pienen sävyn huuliin. Ihastuin <3 





Sitten äiti toi mulle tällasen Rihannan paidan. I love it. Mun mielestä tää on aivan ihana. 

Äiti toi kans sellasen mustan neulemaisen korkee kauluksisen mustan paidan, missä on hihansuissa nappeja. En saanu siitä mitää järkevää kuvaa, joten päädyin nyt vaan selittämään miltä se näyttää.





Tähän nää tuliaiset päätty. Tää on joku aamunen random kuva.





Tein aamulla myös tällasen tosi haaleen silmämeikin. Tein tän Rimmelin kolmen vaalenpunasen / lilan sävyillä. 






Tässä tää mun upee työkalupakki, tässä tapauksessa korupakki ;) 





Siihen saa tosi kätevästi noihin päällä oleviin juttuihin koruja myös. 







Tällanen kasa koruja mulla siis on. 







Tässä vielä sydänpeili, joka me tuotiin yläkerrasta mun huoneeseen. Huomatkaa tuolla toi korupakki.





lauantai 21. huhtikuuta 2012

Laukun Sisältö- postaus

Nyt, right now, laukun sisältö postaus! Jippii jee ;) Tein tän sillon keskiviikkona ennen Alinan synttäreitä.
Mutta nyt aloittakaamme :)

Ah, tätä suklaavanukasta mä rakasta <3 Oli muuten uskomattoman hyvää vielä koulupäivän jälkee. Vielä ku sai nauttimalla syödä. NAM!



Tällanen Salen jäätelökaukalosta napattu punanen muovilusikka.  



Tässä näitä vappuhiusvärejä. Tuon punasen tosiaan annoin Hennalle. Ajattelin ensin, että laitan discoon tota pinkkiä, mutta sitten ku kokeilin tolla mustalla, nii jotenki mua inhottaa ku hiukset on ihan käppyrät. Eli siis saa nähdä miten hiukset laitan discoon. Saa antaa vinkkejä !  



Lompakko. Oon kauan jo himonnu uutta jostain, mutta eipä oo sopivaa löytynyt mulle. 



Tää on oikeesti joku aurinkolasipussukka, mutta mä laitoin kameran tonne. Eipä ainakaa kamera tuhoudu. 



Niin siis tosiaan uutta penaaliakin oon yrittänyt löytää. Tää on ostettu ehkäpä sillon jo kun olin ykkösellä. Penaali on kyllä välissä vaihtunut jo moneen kertaan, että don't worry, en oo tätä koko ala-aste ikääni käyttäny :D 



Kaks koulukirjaa, bilsa ja mantsa ja sitte kynätaituri. 



Mantsan parikoe se tässä komeilee. Numero on sellanen, että kehtaapi näyttää :3  



Aurinkolasi kotelo, vai voiko tota nyt koteloks sanoo. Sain ton kaupanpäälle ku ostin yhet lasit Vero Modasta. 



Nää mun kärsineet aurinkolasit :X 



Käsirenkaat, nää on pyöriny laukunpohjalla vaikka kuinka kauan. 



PURKKAA! 



Tällanen tosi, tosi, tosi kätevä muistilehtiö. Sain tän joskus ku koulussa sai kaikki jonku Kekri- tuotteen jos tarjottimesta löyty sellanen punanen läpyskä. Multapa löyty ja tällasen valitsin :) 



Tältä näyttää sisältä. 



Avaimet. Toi possu on nyt tossa sitä varten, että ei avaimet katoa ku tollanen härpäke on tossa kiinni. 



Huimat viisi senttiä löyty laukunpohjalta. 



Tässä vielä koko laukun sisältö. Ton lahjakortin kuva katos jonnekkin, Alinan lahja se siis on.  



Laukkuna toimi tää mun ruskea laukku.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Wed, Thurs 'n' Fri

Anteeksi pyyntöni. En oo tätä blogia kirjottanut huimaan neljään päivään, joka tarkottaa sitä, että juttua on kasaantunut pinoksi asti :)
Niin niistä synttäreistä. Ei toteutunut mun naamiasasu idea, sillä itse synttärisankarin äiti keksi, että laitetaan iltapuvut päälle ja ollaan oikeen hienona. Näimpä siis teimme, tai siis mä ja Henna. Inka ja Marianne pysyivät alkuperäisissä suunnitelmissa.
Kuvasin samana kyseisenä päivänä videota. Kiertelin siinä ympäri koulun pihaa ja selitin kaikkea mahdottoman tyhmää. Ajattelin ensin laittaa sen tänne, mutta empä sitten laitakkaan. Se video oli yhtä sähläystä ja niin.. Anteeksi nyt kaikki ne kenelle ehdin ilmoittaa siitä, että sen tänne laitan. Ehkä joskus harmaassa tulevaisuudessa sen voi nähdä jossain postauksessa, mutta en lupaa mitään.
Erittäin onnellinen olen myös siitä, että blogilla on lukioita. Tosiaan tällä hetkellä vain viisi, mutta se on mulle silti tosi tärkeää. Voin nyt hieman vinkata, että kun teitä lukioita on enemmän, sanotaan nyt vaikka 20 lukijaa, niin te saatte valita mitä postausta silloin tulee. Älyttömyyksiin en sitten mene, mutta esim. My Day- videota ym. (tai jopa se koulun pihalla kuvattu video)
Ja huomatkaa tuossa kohdassa mihin voi äänestää, että olen tehnyt valokuvilla jo laukun sisältö postauksen ja lisään sen tänne varmaankin huomenissa. Saa nähdä. Eli älkää sitä kohtaa enään äänestäkö.

Tästä tulee sekavaa mutta lisään tähän nyt myös hieman eilen kirjoittamaani tekstiä keskiviikosta:

Heissan!


Eilen siis oli nää mun kaverin synttärit. Poikettiin vähän alkuperäsestä idasta ja pukeuduttiin iltapukuihin. Söin siellä itteni ihan ähkyyn. Kai sitä ny syö ku on tarjolla. Tosin se puku esti mun syömistä sen verran, että eteenpäin nojaaminen oli hankalaa. Sitten ku oltiin se syöpöstely lopetettu, niin käytiin vaihtamassa normaalit vaatteet ja sählättiin vähän vappuväreillä.
Tänään on ollut ihan normaali päivä, normal day. Oli kyllä mukavaa huomata, kun aamulla pyöräilin kouluun niin se tanko jotenkin luiskahti ihan löysäks ja sillä sitten ajoin loppu matkan. Sillä aikaa kun mä olin tekstiilityön tunnilla niin Henna, Marianne ja Ville korjas sen mun tangon, tai ei kai siinä mitään korjaamista ollu ku se piti vaan kiristää, mutta on se hyvä ku autetaan. Emmä sitä ite ois kuitenkaa saanu kiristettyy :D

Nyt tähän päivään. Äiti siis eilen lähti Lontooseen, palkintomatkalle. Olen nyt kotona kahdestaan mummin kanssa. Siis luvassa on paljon, paljon tekemistä. Mummi nimittäin ei istu hetkeäkään paikallaan vaan koko ajan on touhuamassa jotain.
Mutta niin, nyt tähän loppuun niitä kuvia keskiviikosta.


 Anteeksi taidokas muokkaus. Kuvassa minä (vas.) ja itse synttärisankari.



Minä ja vihreä mekko. En käsitä miten mun naama muuttu tollaseks punaseks :O 



Taas minä 



Kävelemässä Alinalle. Alina (vas.) Inka, Marianne ja Henna

maanantai 16. huhtikuuta 2012

My Day Monday

Tänään olen siis lupauksieni mukaan räpsinyt kuvia pitkin päivää, tosin nyt ei loppupäivästä sitten kuvamateriaalia tänne blogiin tule. Kuvien alapuolella lukee sitten juttua tästä päivästä myös. 

Keskiviikosta uskon myös räpsiväni kuvia kun on kaverini synttärit. Ihanana teemana naamiaset. Ajattelin pukeutua/ yrittää pukeutua mahdollisesti Reckless Loven rumpali Hessuksi. Jaa-a empä usko, että musta sellasta saa, mutta katotaan millanen sitte on lopputulos. :D
 Kissa, siis se josta jo tuossa edellisessä postauksessa mainitsin, niin lähti nyt sitten isosiskoni kyydillä eläinlääkärille, raukka. Tulispa myös sieltä takasin... <3



Nyt näitä kuvia ja selitystä :) nauttikaa jos suinkin voitte C: 






 Tällainen tyylikäs sänky mulla aamulla oli. Perinteisestihän sänky pedattaisiin heti herättyä, mutta mun kohdalla sellanen on tosi harvinaisuus. Tänään oli yks harvinainen päivä siis :)




 Ja tässä voitte nähdä pehmolelu määrän joiden keskellä nukun. Tosin toi iso panda ja tuo pienempi ei oo mun sängyssä öisin mutta tälleen päivällä, ku oon sängyn pedannu nii sillon. Eikä myöskään toi tyyny. 




 Sitten ois vaatekuvia. Tällaset mustat pillit. Tykkään näistä housuista ku nää on niin joustavat. Tosin vyötä joudun näiden kanssa käyttämään. Mulla usein on niin, että ei sitte mee pohkeista housut jalkaan tai ne puristaa. Housut 19.90e H&M




 Yks mun lempipaidoista on tämä. Tää on kokenu jonkin sortin lysähdyksen. Siis kun ostin tän nii tää oli paljon pienempi. Yleensä pidän tätä paitaa housuissa, mutta tänään en pitänykkään ;) So interesting. Nii ja tosiaan paita on ostettu 10- 15 eurolla H&M:stä.




 Tissivyötä sitten, tällanen perus musta. Taisin saada mummilta joskus kauan sitte, ei ilmesesti ollut koskaa käyttänytkää.




 Tässä sitte tätä solkea, vai mikä tää nyt on, kiinnityshykäelmä.




 Näistä mä tykkään. En oo kyllä kertaakaan käyttäny. Kaipa oon sitte ajatellu, että nää on liian juhlalliset. Tänään kuitenki ne pääs oikeuksiinsa. Ostin yli vuosi sitten Seppälästä hinnalla 5 euroa, ehkäpä vähemmän.




 Sitte tää mun sormus :P On tosiaan tullu joskus kauan, kauan, kauan sitte Prinsessa- lehden mukana. Mahtu oikeen pikkurilliin ja sitte päätin kynsilakalla vetästä valkosella ja mustalla graffiti lakalla tuoho päälle. Nii ja sitte mulla on pikkurilli mutta toi nyt on tollasessa asennossa.. 




 PÖLLÖ, niin siis tässä on pöllö. Jyy, tällasen löysin Humppilan kenkämaasta, jos se nimi nyt oli kenkämaa. Sieltä kuitenki tollasen ostin.




 Ja tämä ilmestys musta 7:20 noin suunnilleen. Ilman meikkiä, koska kaks ekaa tuntia oli liikkaa nii ois ollu aivan turhaa meikata, mun mielestä.




 Kävin myös yläkerrassa kattomassa miten kissa pärjää. Sille oltiin tällanen oma huone yläkertaan laitettu. 




Tässä tämä sankari istuskelee, kipeällä jalalla oli päässyt tuohon vakkari paikalleen. 




Tässä tämä kipiä tassu. 



 Tässä tämänpäivänen asu. Otin kuvan kyllä iltapäivällä, koska ainut kokovartalopeili on äidin huonessa, joka nukkui aamulla vielä.




 Sitte tämän näkönen ulkotakki mulla. Ruskea nahkatakki. Ostettu Seppälästä 69.90 euroa. Tämän vuoden puolella hankittu.




 Tennarit. Hieman likaset mutta olkoon. Tykkään näistä vaikka puristaakin vähä, mutta eipä oo menoa tähän mennessä kovinkaan paljon haitannu. 29 euroa jostain kenkäkaupasta, en muista.




 Maailmaa nähneet aurinkolasit. Tarvitsisin uudet noi sen verran kuluneet.




 Valkoinen tuubihuivi. Hieman venyny ku oon sen kolmelle kierokselle pyörittäny, mutta ei se mitää :) 9.95 euroa Glitter.




 Lapaset, erittäin tyylikkäät sellaiset. Näidän ostopaikasta ei oo harmainta aavistustakaan. Nää on jotku äidin, mut kuitenki nii lämpimät ja hyvät, että tykkään käyttää.




 Tänään laukkuna toimi tällanen ruskea laukku. Tää on mun mielestä ihana. Muut on tuominnu tän mummo laukuks, mutta mun mielestä tää on aivan ihana. Sitte sain tän 6 eurolla KappAhlista, nii hyvä ostos.




 Väliaikais liikkapussi, tosi käytännöllinen, iso, läpinäkyvä, ohut, siispä aivan täydellinen liikkapussi :X




Nonii, tässä meidän tyylikäs pukuhuone. 




Tuskimpa ketää kiinnostaa meidän koulun suihkutilat, mutta tässäpä on kuitenki. Neljä käsisuihkua ja kaks tollasta ei käsisuihkua :D 





Sitte bussista otettuja kuvia. Hienosti heijastuu tuoho ikkunaan kaikkea :X 






 Tällanen asetelma. Historian koe siis huomenna :X Ton kirjottamis vinkin sain Sofian blogista. wouldikissyou.blogspot.com kattokaapa tuo aivan mahtava blogi!




Kattokaas tota mun hyvin hoidettua huonekasvia. Kastelin kyllä tänään, että nyt se on elossa taas :) 




Tällanen maisema on muuten mun ikkunasta ulos.